Kirjoitin aiemmin ryhtyneeni alkoholilakkoon. Nyt sitä on kestänyt yli viikon ja olen ollut viidessä eri tapahtumassa, jossa on ollut tarjolla alkoholia. Ensinnäkin ihmiset kysyvät kuinka kestän ja olenko raskaana. Ei, en ole raskaana. Seniorijuhlien hoitaminen ja laulunjohtajana toimiminen oli paljon helpompaa kun ei ollut humalassa. Ehkä olin tylsempää seuraa, mutta itse nautin olostani.
Sen jälkeen, kun jätin alkoholin, mieleni on tehnyt yhä enemmän makeaa. Suklaakin pitäisi jättää pois. Itse asiassa haluaisin vähentää kokonaan valkoisia jauhoja ja sokeria. Ei mitään täyskieltäytymistä tosin, pitää välillä olla herkkupäivä.
Olen kokeillut eri tapoja merkitä syömisiä. Joskus vuosia sitten laihduin yli 15kg painonvartijoiden pisteillä. Pari kertaa olen kokeillut keventäjiä. Kiloklubi olisi ilmainen, muttei niiden systeemeistä löydy kaikkia ruokia. Olen siis päätynyt kalorilaskuriin, josta löytyy oikeasti kaikki tuotteet. Se laskee päivän proteiinit, hiilarit, vitaminiit, kuidut jne. ja kertoo paljonko on jäljellä käytettävänä kaloreita. Sen ansiosta kiinnitin huomiota siihen, etten saa tarpeeksi kuituja.
Tehtiin liikuntasuunnitelma personal trainerin kanssa. Tiistaina kuntosalia, keskiviikkona lenkki, torstaina ohjattu liikunta, perjantaina spinning ja sunnuntaina cabaret strip. Muutenkin huomasin perjantaina juostessa, että kestävyyskunto on parantunut (kiitos spinning). Aiemmin luulin etten voisi ollenkaan juosta. Nyt juoksinkin puoli tuntia. PT kommentoi myös että pystyin paremmin kuin aiemmin puhumaan juostessa, vaikka syke olikin ylhäällä.
Huomenna otan kuitenkin rauhallisemmin. Liikun lähinnä pelaamalla uutta wii:n tanssipeliäni. Pitääpä raportoida jatkossa miten alkoholilakkoni edistyy. Vielä olen tyytynyt vain haistelemaan.


Vitsit.. Itekin kun sais jotain aikaseksi liikuntasaralla.. Oon laiskistunut ja tuntuu, että työt ja mies vie kaiken ajan tällä hetkellä. Vammasta. Tosin mies on urheilullinen, että sen kanssa tulee urheiltua. Onneksi.
VastaaPoista